Heikkilän MM-lätkähorinat, osa 4: Fatventures, Gaudreaun yölliset seikkailut ja itkun pyrskähdys
Ellei jääkiekon MM-turnausta olisi peruttu koronavirusrajoitusten vuoksi, olisi nyt edessä finaaliviikonloppu. Kisoja vuodesta 2007 lähtien toimittajana kiertänyt Tuomas Heikkilä ei ota kantaa siihen, miten playoff-vaiheen peleissä olisi käynyt, vaan muistelee sen sijaan omaa taivaltaan näillä reissuilla - kisatapahtumia unohtamatta.
2017, Pariisi ja Köln
Ah, Pariisi. Usein työreissut MM-kisoihin muodostavat kuplan, jossa ei ymmärrä juuri mistään muusta mitään kuin meneillään olevasta turnauksesta. Mutta Seinen rannoilla kaikki on toisin.
Ranska kun ei ole millään mittarilla erityisen fanaattinen jääkiekkomaa, eikä varsinkaan Pariisi lätkän kyllästämä. Parin sadan metrin päässä Bercyn areenalta ei nähnyt eikä kuullut kisoista enää mitään. Kun tallusti Pont de Bercyn yli Place d'Italien suuntaan, melkein unohti olevansa jääkiekon MM-kisoissa.
Hyvien ystävieni ja kollegojeni Jussi Paasin ja Juha Hiitelän kanssa perustimme kulinaristis-hedonistisen Fatventures-ryhmän. Pariisi-entusiasti Paasin ekspertiisi illallispaikkojen suhteen oli mittaamattoman arvokas. Pariisi ei nimittäin ole mässäilijälle lainkaan niin kallis kaupunki kuin väitetään, kunhan tietää minne mennä.
Muistot muun muassa ankanmaksasta, juustoista ja punaviinistä tuovat vieläkin veden kielelelle.
Leijonat tiristi Lauri Marjamäen debyyttikisoissa itsensä lopulta neljänneksi, mutta taival oli peräti tuskainen. Se sisälsi muun muassa nöyryyttävän 1-5-selkäsaunan Ranskalle.
"La mauvaise farce des lions! - Ei tämän pitäisi olla mahdollista", otsikoin kommenttini tuolloin. Puhetta riitti ennen muuta siitä, onko pedantissa pelitapavalmentajassa riittävästi riuskaa johtajuutta parin viikon rypistykseen ja onko tämänkertaisessa pelaajistossakaan tarpeeksi pomoja.
Turnauksesta jäi sellainen kuva, ettei oikein ollut.
Puolivälierävaiheeseen matkattiin seitsemän vuoden takaa tutulle Lanxess Arenalle. Muutto Pariisista Kölniin tuntui kuin olisi mennyt Jyväskylästä Forssaan. Mestaruuden voitti Kanadan finaalissa lyönyt Ruotsi, joka oli kahtena edelliskeväänä jäänyt puolivälieriin.
2018, Herning ja Kööpenhamina
Hieman alle 50 000 asukkaan Herning on asukasluvultaan MM-kisahistorian pienin kaupunki. Majoituskapasiteetin rajat tulivat näin pienessä kylässä nopeasti vastaan ja kisaturisteille oli järjestetty "putkamajoitus" paikallisessa messuhallissa ja myös leirintäalueella öitsi kisaturisteja.
Kaikki joukkueetkaan eivät mahtuneet Herningiin - tai ainakaan löytäneet arvolleen sopivaa majoitusta. Esimerkiksi Kanadan NHL-tähdet asustivat reilun 40 kilometrin päässä Silkeborgissa, joka on yli kaksi kertaa Herningin kokoinen.
Oma majani oli aivan kisa-areenan Jyske Bank Boxenin vieressä ja sijaintiin positiiviset asiat jäivätkin. Arkkitehtuuriltaan Auschwitzin punatiilisiä polttouuneja muistuttaneet Hotel Herningin rivitalot koostuivat ruotsinlaivan C-luokan hytin kokoisista asumuksista, joissa tuoksahteli home. Kisahinta oli lähes 200 euroa yöltä. Paikan omistaja oli onneksi sympaattinen ukko ja kivenkova jääkiekkofani.
Jyske Bank Boxen on merkillinen paikka sinänsä. Keskellä Jyllannin peltoja on monitoimiareena, jossa on pelattu esimerkiksi MM-käsipalloa ja uitu lyhyen radan EM-kisoja. Lisäksi siellä ovat käyneet keikalla ties ketkä maailmantähdet Eric Claptonista Lady Gagaan.
Jää sinne tehtiin toukokuussa 2018 vasta toisen kerran paikan historiassa. Ensimmäinen kerta oli saman vuoden tammikuussa, kun Boxen isännöi MM-kisojen kenraaliharjoituksena Tanskan cupin lopputurnausta.
Herning on tanskalaisen jääkiekon kehto ja maan 16-kertainen mestari ja niinpä isäntämaa pelasi tällä kertaa "kakkoskaupungissa". Paikallisessa palloseurassa on aikojen saatossa pelannut kymmeniä suomalaisia.
Pikkukaupunki eli ja hengitti kisoja lähes kahden viikon ajan, mutta kun Tanskan kisat päättyivät kirvelevästi alkulohkoon, loppui hockeyhygge kuin seinään.
Herning palasi takaisin vauraaseen uneliaisuuteensa herätäkseen taas, kun Boxenissa tapahtuu jotain merkittävää.
Toisen MM-turnauksensa valmentaneen Lauri Marjamäen leijonat päättivät kisansa Herningissä, kun Kööpenhaminan lohkossa pelannut Sveitsi pistäytyi hakemassa välieräpaikan. Alkulohko sujui erinomaisesti Sebastian Ahon, Teuvo Teräväisen ja kumppaneiden johdolla, mutta se jäi laihaksi lohduksi kun kuolemanpelissä tuli käkeen 2-3.
Kanadan asustellessa Silkeborgissa Yhdysvaltain joukkue otti näkyvää roolia Herningin yhden korttelin kokoisessa ilta- ja yöelämässä. Esimerkiksi Calgaryn tähti Johnny Gaudreau viihtyi baareissa taajaan, eikä suinkaan kuivin suin, mutta niin vain Johnny Hockeykin nakutteli kymmeneen peliin saldon 1+8=9.
Kapteeni Patrick Kane keskittyi enemmän pelaamisen ja paukutti yhdysvaltalaispelaajien yhden turnauksen piste-ennätyksen 8+12=20. Jenkit nappasivat lopulta pronssia ja Kane palkittiin syystäkin turnauksen arvokkaimpana pelaajana.
Suomen pudottaneen Sveitsin kohtalona oli hävitä finaalissa vuoden 2013 tavoin Ruotsille, tosin tällä kertaa pitkän kaavan mukaan. Ilmiömäisesti taistellut joukkue taipui vasta voittomaalikisassa.
Välierässä se oli voittanut sensaatiomaisesti Kanadan.
2019, Kosice ja Bratislava
Jos kisojen finaalipaikkakunta Bratislava olikin turistoitunut ja kallistunut näihin kisoihin sitten viime näkemän, niin Suomen alkulohkon pelipaikkakunta Kosice oli edullinen ja äärimmäisen sympaattinen paikka. Laadukas illallinen viineineen hyvässä ravintolassa viihtyisällä kävelykadulla kustansi 25 euroa per pää.
Satunnaiselle Kosicen kävijälle tohdin suositella Barrique-viinibaaria. Etenkin paikalliset roséet ovat erinomaisia - ja lähestulkoon puoli-ilmaisia. Joillekin kisaturisteille kerrotaan koituneen kohtalokkaaksi Euro Barin, joka oli nimensä veroinen.
Kaikki oluttuopista Jägermeisteriin tai viinilasista vodkapaukkuun maksoi tasan yhden euron. Vaaaarrrallista!, saattaisi eräskin selostaja todeta.
Isäntämaa Slovakian osalta kisat päättyivät kuten kahdeksan vuotta aiemmin, alkulohkoon. Tällä kertaa tosin odotuksetkaan eivät olleet kovin kummoiset.
Leijonien kultaisen kevään otteista on viimeisen vuoden aikana kirjoitettu kaikki mahdollinen. Jukka Jalonen oli palannut penkin taakse, Mörkö löi sisään ja torilla tavattiin. Joten ei mennä siihen sen syvemmin.
Omalta osaltani kisat olivat ensimmäiset sen jälkeen, kun ystäväni, kollegani ja mentorini Ilkka Kulmala oli jäänyt eläkkeelle. Ilan kanssa oltiin MM-reissuilla yhtä aikaa 2007-09, 2012-14 ja 2016-17. Oman uran 13. kisoissa tuli yhtäkkiä orpo olo. Sellainen fiilis, että henkinen selkänoja ei enää ole mukana - vaikka eihän se tietenkään ollut kuin puhelinsoiton tai vanhan liiton tekstiviestin päässä.
Turnauksen edetessä kalvoi epävarmuus omasta osaamisesta. Tuntui, että leijonat kirjoittaa sellaista tarinaa, että ehkä evääni eivät oikein riitä sen kertomiseen. Kyllä ne ihan kelvollisesti riittivät, mutta Kosice ja Bratislava tyhjensivät tämän lätkäskribentin henkiset akut ihan toisella tavalla kuin mikään aiempi työtehtävä.
Jäin reissun päälle hetkeksi aikaa urakan jälkeen. Kun kisojen jälkeisenä maanantaina katsoin bratislavalaisessa kommunismin ajan betonimöhkäleessä, jota hotelliksikin kutsuttiin, Maikkarin lähetystä torijuhlista, en voinut kuin nieleskellä. Sitten Paula Vesalan Finlandia avasi hanat.
Itkuhan siinä pääsi, perkele.
