Salibandyn suurseuralta poikkeuksellinen ulostulo - asettui poikkiteloin Veikkauksen kanssa

Pelaajamäärällä mitattuna Suomen kolmanneksi suurin salibandyseura O2-Jyväskylä on osoittanut tukensa kansalaisaloitteelle, joka vaatii Veikkauksen pelikoneita pois arkisista ympäristöistä - siis esimerkiksi kaupoista, huolto-asemilta ja kahviloista.

O2 on ensimmäinen suomalainen urheiluseura, joka on seurana asettunut tukemaan aloitetta.

– Asiaa ei tarvinnut hallituksen kokouksessa liiemmin avata tai perustella. Lähes jokaisella hallituksen jäsenellä oli joko omakohtaisia tai välillisiä kokemuksia rahapeliautomaattien aiheuttamista ongelmista. Päätös aloitteen tukemisesta syntyi nopeasti ja yksimielisesti, asian esille ottanut O2-Jyväskylän hallituksen jäsen Harri Pirinen kommentoi.

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu runsaasti rahapeliyhtiö Veikkauksen toiminnasta. Yksi keskustelun haara koskee yhtiön rahapeliautomaatteja, jotka aiemmin tunnettiin ns. kolikkoautomaatteina. Suomessa on noin 18 000 hajasijoitettua peliautomaattia, ja lisäksi vastaavia pelejä pystyy pelaamaan netissä.

Suomessa on tutkittu olevan noin 125 000 rahapeliriippuvuudesta kärsivää henkilöä ja näiden lähipiirit mukaan lukien noin 900 000 välillisesti tästä riippuvuudesta kärsivää henkilöä. 

Rahapeliautomaatit tuottivat Veikkaukselle vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan noin 840 miljoonaa euroa – toisin sanoen automaatteihin hävittiin näin paljon rahaa. On tutkittu, että noin viisi prosenttia pelaajista tuottaa noin 50 prosenttia Veikkauksen tuotoista.

Yli tuhannen juniorin seura

Mittavaa junioritoimintaa harjoittavan O2-Jyväskylän hallitus on sitä mieltä, että Suomeen ei pidä kasvattaa enää yhtään uutta peliriippuvaista henkilöä saati sukupolvea. Siksi hallitus päätyi kannattamaan Pelikoneet Kaupoista -kansalaisaloitetta, ja hallituksen jäsenet allekirjoittivat aloitteen.

– Seuramme arvoihin on kirjattu muiden muassa termit ”kasvattava” ja ”turvallinen”. Kasvatustehtäväämme kuuluu myös tietoisuuden lisääminen, mihin osaltaan pyrimme tällä kannanotolla. Mielestämme raha-automaatit eivät kuulu turvalliseen kasvuympäristöön, seuran puheenjohtaja Jaakko Andersson sanoo.

Andersson myös korostaa, että seuran tapahtumissa ja pelimatkoilla on ehdoton nollatoleranssi alle 18-vuotiaiden rahapelaamiselle.

O2-Jyväskylä on 1044 lisenssipelaajallaan Suomen kolmanneksi suurin salibandyseura. Kaikkiaan seuralla on 1169 jäsentä.

Urheilijoilta kannanottoja

Urheiluseurojen ulostuloja kansalaisaloitteesta ei siis juurikaan ole nähty, mutta yksittäiset urheilijat sen sijaan ovat osoittaneet tukensa hankkeelle. Esimerkiksi jääkiekon maailmanmestari Harri Pesonen, kaksinkertainen salibandyn maailmanmestari Peter Kotilainen sekä jalkapalloilija Eero Markkanen ovat twiitanneet allekirjoittaneensa aloitteen.

Pelikoneita pois kaupoista vaativa aloite on vireillä nyt toisen kerran. Ensimmäinen yritys jäi hieman yli 30 000 allekirjoitukseen, kun eduskuntakäsittelyyn oikeuttava raja on 50 000 allekirjoitusta.

Nykyinen aloite on kerännyt tällä hetkellä hieman yli 15 000 allekirjoitusta. Sen määräaika umpeutuu huhtikuussa.
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.