Nyt peruttiin Walesin ralli - jääkö maailmanmestaruus kokonaan jakamatta?


Koronaviruspandemia uhkaa koko rallin MM-sarjaa tämän kauden osalta. Kun Formula 1 pyörähtää käyntiin vajaan kuukauden kuluttua Itävallassa, tuskaillaan rallin maailmassa osakilpailujen jatkuvien perumisten kanssa. Viime viikolla peruttiin Jyväskylän ja Uuden-Seelannin MM-rallit, tiistaina oli vuorossa Walesin kisa.

 

Jo aiemmin oli ilmoitettu, ettei Portugalin, ja Kenian ralleja ajeta.

 

- Tämä ei ollut helppo päätös, mutta yhteistyössä päärahoittajamme Walesin hallituksen kanssa totesimme, että maailmanlaajuisen koronaviruspandemian vuoksi näin on pakko tehdä, kilpailun johtaja David Richards totesi.

ComeOn image

ComeOn

 
Hyvä tervetulotarjous
Laaja kohdevalikoima
Jatkuvasti bonuksia

Bonus

0$

Walesissa oli määrä ajaa 29. lokakuuta - 1. marraskuuta.

 

- Olemme koko ajan seuranneet tarkasti hallituksen ohjeistuksia ja alkoi käydä yhä selvemmäksi, ettei näin isoa tapahtumaa voi syksyllä varmuudella järjestää. Niinpä peruminen oli ainoa vastuullinen ja järkevä päätös, Richards lisäsi.

 

Britannian ralli ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1932. Se peruttiin nyt vasta neljännen kerran. Vuonna 1940 syynä oli toinen maailmansota, 1957 Suezin kriisi ja sitä seurannut polttoaineen säännöstely sekä 1967 suu- ja sorkkatautiepidemia.

 

- Viime vuosina Walesissa on tehty yleisöennätyksiä, eikä nyt ole oikea aika tuoda kymmeniä tuhansia ihmisiä seuraamaan kilpailua Walesin maaseudulle, Richards perusteli.

 

Perutaanko Japanikin?

 

Tällä hetkellä omilla paikoillaan MM-kalenterissa ovat enää Turkin (24.-27.9.), Saksan (15.-18.10.) ja Japanin (19.-22.11.) rallit ja ainakin Japanin osakilpailun yllä häilyy perumisuhka.

 

Sääntöjen mukaan maailmanmestaruus voidaan jakaa, mikäli ajettuna on vähintään seitsemän kisaa. Ennen koronataukoa ehdittiin ajaa Monte Carlon, Ruotsin ja Meksikon rallit. Mikäli Turkissa ja Saksassa ajettaisiin, mutta Japani peruttaisiin, pitäisi jostain kaivaa vielä kaksi kisaa lisää.

 

Pientä toivonkipinää mestaruusmittelöön tuovat Sardinian ja Argentiinan rallit, joiden status on toistaiseksi "siirretty". Sardiniaa on alustavasti kaavailtu ajettavaksi lokakuussa. Saarella on todettu kaikkiaan 1363 koronavirustartuntaa, mutta tilanne on menossa parempaan päin, kuten koko Italiassakin.

LeoVegas image

LeoVegas

 
Loistava mobiilisovellus
Jatkuvia bonuksia
Laaadukas kohde tarjonta

Bonus

100$

Etelä-Amerikassa tartuntojen määrä kasvaa tällä hetkellä nopeammin kuin missään muualla maailmassa, mutta yli 44 miljoonan asukkaan Argentiinassa tilanne on ollut koko ajan parempi kuin muissa maanosan maissa. 
Argentiinassa on todettu 23 600 tartuntaa, kun esimerkiksi 18,7 miljoonan asukkaan naapurimaassa Chilessä niitä on lähes 140 000.

 

Neuville rikkoi autonsa

 

Vaikka MM-sarjan kohtalo on tämän kauden osalta vaakalaudalla, ovat tallit hiljalleen aloittelemassa testejään. Hyundai aloitti - ja ilmeisesti myös lopetti - salaiset testinsä Suomessa maanantaina.

 

Belgialaispilotti Thierry Neuville porhalsi koronatauon jälkeen turhan raskaalla kaasujalalla ja rysäytti Rallit.fi:n mukaan menopelinsä siihen kuntoon, että Hyundai joutui jättämään testaamisen avauspäivään. Alunperin oli tarkoitus ajaa myös tiistaina.

 

 

Nopeampi image

Nopeampi

 
Pelaa rekisteröitymättä
Kotiutukset vartissa
Laaja vedonlyöntitarjonta

Bonus

0$

Neuville oli talven kolmessa kilpailussa tallinsa paras kuljettaja 42 pisteellä, joka oikeuttaa MM-sarjan kolmanteen tilaan kolmen osakilpailun jälkeen. Kärjessä on Toyota-kaksikko Sebastien Ogier (62 p.) ja Elfyn Evans (54 p.). Paras suomalainen on niin ikään Toyotaa komentava Kalle Rovanperä, joka on neljäntenä 40 pisteellä.
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.