Liigan joulutodistukset: Mestari ei jäänyt haikailemaan lähtijöitä - "On pystynyt sopeutumaan tilanteeseen jämäkästi"

SM-liigan syyskauden viimeinen kierros pelataan tänään perjantaina, jonka jälkeen alkaa lyhyt joulutauko. Urheilu.com perkaa kolmiosaisessa juttusarjassa syyskauden alisuorittajat, tasollaan suorittaneet sekä huippuonnistujat. Sarjan toisessa osassa käsittellään tasollaan suorittaneet.

Jukurit

Sarjasijoitus: 12.
Arvosana: 6.

Arvio: Kuinka paljon Jukureilta saattoi realistisesti tällä(kään) kaudella odottaa? Ei mahdottomia. Sijoitus kymmenen sakissa olisi mikkeliläisille mestaruus, mutta se saattaa hyvinkin jäädä haaveeksi liigan pienimmällä pelaajabudjetilla operoivalle joukkueelle.

Huippukulunut sanonta "lähellä, mutta niin kaukana" sopii Pekka Kangasalusta luotsaamaan miehistöön erinomaisesti. Jukurit on jatkoajat ja voittomaalikisat mukaan lukien hävinnyt 31 ottelustaan 20. Tappioista yksitoista on tullut yhden maalin marginaalilla.

Tämä on ollut melko tyypillistä koko viikinkiheimon liigataipaleen ajan. Jukurit ei useinkaan häviä otteluita aivan pystyyn, mutta sinänsä työteliään ryhmän kyky ratkaista otteluita on kaikkea muuta kuin liigan eliittiä.

Tällä kaudella tosin on nähty jokunen rökäletappiokin. Niitä tuli eritoten siinä kohdin, kun seura tiedotti, ettei Kangasalusta jatka päävalmentajana enää ensi kaudella ja hänen tehtävänsä perii nyt Jukureiden A-junioreita valmentava Marko Kauppinen.

Näin ollen Kangasalusta on loppukauden ajan niin sanottu "rampa ankka". Kysymys kuuluu, valmentaako hän edes kautta loppuun Mikkelissä?

Ässät

Sarjasijoitus: 11.
Arvosana: 6.

Arvio: Patapakan voi tällä haavaa lukea liigan lilliputtien joukkoon. Isomäen areena on remontoitu kelvolliseen kuntoon ja olosuhteet ovat sikäli mallillaan, mutta joukkue on väritön, hajuton ja mauton. Työteliäs se on, mutta maalinteko on jatkuvasti yhtä tervanjuontia.

Ja onko Ässät sellainen joukkue, jota vastaan vähän hirvittää mennä pelaamaan porilaiseen perjantai- tai lauantai-iltaan? Eihän se oikein ole. Supersynkkiin tappioputkiin Ari-Pekka Selinin poppoo ei ole vajonnut, mutta kahta ottelua pidempää voittoputkeakaan se ei ole saanut aikaiseksi.

Porilaisyleisölle on nostettava hattua. Vaikka joukkue lilluu sarjan puolivälissä alimmankin pudotuspeliviivan alapuolella, on Ässien yleisökeskiarvo 4145 silti liigan kuudenneksi paras. Edelle ennättävät vain HIFK, Ilves, Tappara, Kärpät ja TPS.

Ässäyhteisössä on voimaa, vaikka joukkue ei tällä hetkellä kovin järisyttäviä jääkiekkokokemuksia tarjoakaan.

KalPa

Sarjasijoitus: 10.
Arvosana: 6.

Arvio: Keväällä 2017 KalPa haastoi liigan finaaleissa Tapparan ja Kuopiossa elettiin ennenkuulumatonta kiekkokiimaa. Seuraava kausi toi muassaan kuudennen sijan, viime kaudella kilpinutut romahtivat jo 12:nneksi.

Pääomistaja-päävalmentaja Sami Kapanen veti omat johtopäätöksensä ja pestautui Luganon luotsiksi, josta tehtävästä sai sittemmin potkut. KalPa sen sijaan seilaa Tommi Miettisen johdolla juuri ja juuri alemman pudotuspeliviivan paremmalla puolella. Joukkue on pelinopea ja luisteluvoimainen, mutta sen pelillinen identiteetti ei ole enää yhtä kristallinkirkas kuin hopeakeväänä.

Pelaajamateriaalinsa puolesta KalPan pitäisi pystyä kamppailemaan paikasta kuuden joukossa, mutta se juna näyttää uhkaavasti tämän kauden osalta menneen. Liian moni kilpipaita on alisuorittanut syksyn aikana.

Erikoistilanteet yskivät pahemman kerran, ylivoima ja alivoima yhteen laskien KalPa on liigan heikoin erikoistilannejoukkue.

Savolaiset ovat saaneet aikaiseksi ainoastaan 13 ylivoimamaalia, kun alivoimalla on kolissut omissa 25 kertaa. Ylivoimatilanteista KalPa on päässyt nauttimaan toiseksi eniten Ilveksen jälkeen, kun niitä on kertynyt 30 ottelun aikana 125.

On mielenkiintoista nähdä, mitä tällä hetkellä vapaaherrana vaikuttava Kapanen tekee, jos KalPan kurssi ei ala osoittaa kääntymisen merkkejä.

SaiPa

Sarjasijoitus: 9.
Arvosana: 6.

Arvio: SaiPa on tehnyt useana vuonna kelpo tulosta niin urheilullisesti kuin taloudellisestikin haastavissa olosuhteissa. Silti vaikuttaa siltä, että Sputnikit on tuomittu kenties ikuisesti pikkuseuraksi. Ehkä kerran vuosikymmenessä se räpsäyttää itsensä välieriin kuten teki 2014, mutta ei sen enempää.

Tämän kauden liiga on jakautunut pahemman kerran kahtia juuri yhdeksännen sijan ja SaiPan kohdalta. Joukkueella on 38 pistettä, siis 12 vähemmän kuin kahdeksatta sijaa hallussaan pitävällä HPK:lle. Kerholla puolestaan on matkaa kolmanteen sijaan vain yhdeksän pistettä.

SaiPan yläpuolella on joukkueita, jotka alisuorittavat resursseihinsa nähden, mutta resurssit ovat sitä luokkaa, että pienellä alisuorittamisellakin pötkitään puolivälieriin. Lappeenrantalaisilla ei sellaista luksusta ole.

Liigan heikoin alivoima on maksanut Tero Lehterän suojateille kauden mittaan monta pistettä. Keskimäärin SaiPaa vastaan kolahtaa joukkueen kolmannen kaksiminuuttisen loppupuolella ja sen verran jäähyjä tuppaa tulemaan pelissä kuin pelissä. Tämä on yllättävää, sillä alivoima on ennen muuta asennepelaamista, eikä se ole ollut SaiPalle koskaan mikään ongelma.

SaiPan ylivoima on liigan alempaa keskikastia, mutta se pyörii ennen kaikkea kaksikon Teemu Ramstedt - Tomas Zaborsky varassa. Kumpikin on tehnyt reilusti yli puolet pisteistään ylivoimalla. Joukkue kaipaisi heiltä kovempaa tuloksentekoa myös tasakentällisin.

Lukko

Sarjasijoitus: 6.
Arvosana: 7.

Arvio: Lukko voitti lotossa, kun Tarmo Reunanen palasi ensin New York Rangersin leiriltä ja kotvasen kuluttua perässä seurasi kahdeksan NHL-ottelun puhteen jälkeen Ville Heinola. Mutta syystä tai toisesta Lukossa ei ole tällä kaudella saatu nuoresta pakkikaksikosta irti läheskään samantasoista jääkiekkoa kuin viime kaudella.

Aikaa toki vielä on ja kyse on liigatasolle laatupelaajista, mutta jotain pitäisi alkaa hiljalleen tapahtua. Mielenkiintoinen on myös tapaus Eero Elo. Hyökkääjä palasi Langnausta Raumalle kaksivuotisella sopimuksella, mutta sopimus purettiin alkuviikosta.

Lukko-kasvatti pelasi liigaa edellisen kerran Ässissä kaudella 2014-15 ja iski silloin peräti 26 maalia. Nyt 17 ottelun saldoksi jäivät tehot 2+3 ja koko ajan pienentynyt rooli. Elon ura jatkunee ulkomailla.

Jos Elo, Reunanen ja Heinola olisivat onnistuneet odotetulla tavalla, Lukolla olisi taatusti kasassa enemmän kuin 51 pistettä. Se ei ole huono lukema, mutta vakarainen seura operoi aivan eri resursseilla kuin vain pisteen vähemmän keränneet HPK ja KooKoo. Sen vuoksi Lukkoa voi pitää jonkinlaisena alisuorittajana.

HIFK

Sarjasijoitus: 5.
Arvosana: 7.

Arvio: HIFK on organisaatio, jonka pitäisi joka vuosi pystyä kamppailemaan mestaruudesta ja voittaa se useammin kuin kerran vuosikymmenessä. Puolivälin krouvissa plakkarissa on 53 pistettä ja viides sija. Se ei ole huonosti, mutta hieman keskikertainen suoritus se suurseuralle on.

HIFK on kaapinut melkoisen tukun pisteitä liigan tehokkaimman ylivoimansa ansiosta. Toisaalta siinä piilee myös Akilleen kantapää. Stadilaiset ovat tehneet yli 38 prosenttia maaleistaan ylivoimalla. Kärkinelikosta Ilveksen prosenttiosuus on 35, Tapparan 25, JYPin 23 ja Kärppien 18.

Toisaalta HIFK menetti pisteitä ennen muuta alkukaudesta. Ensimmäiset yhdeksän kierrosta tuottivat vain kymmenen pistettä, kun seuraavat 22 ottelua ovat tuottaneet 43 pistettä.

Koska rahaa: on, on HIFK:n materiaali laaja ja leveä. Päävalmentaja Jarno Pikkarainen on peluuttanut jo 33 eri kenttäpelaajaa. Viime kauden jälkeiset hankinnat Teemu Turunen, Sebastian Dyk, Otto Paajanen ja Frans Tuohimaa etunenässä ovat olleet odotetun laadukkaita.

Kesken kauden mukaan ovat tulleet Joonas Järvinen, Michael Keränen ja viimeisimpänä Ville Leskinen. Kovan luokan vahvistuksia liigatasolle hekin. HIFK:lla on jo nyt kasassa nippu, jolla pitää pystyä taistelemaan mestaruudesta. Ja voi hyvin olla, että vahvistuksia on hankintalistalla vielä lisääkin.

HPK

Sarjasijoitus: 8.
Arvosana: 8.

Arvio: Viime kevään yllätysmestari kärsi karmaisevia menetyksiä. Teemu Turunen, Robert Leino, Eetu Tuulola ja Otto Paajanen veivät mukanaan 161 tehopistettä. Ykkösvahti Emil Larmin lähtö oli valtava suonenisku sekin.

Silti HPK on vakaasti mukana siinä porukassa, joka taistelee suorasta puolivälieräpaikasta. Päävalmentaja Antti Pennanen esikuntineen on luonut kristallinkirkkaan pelillisen identiteetin, joka on myös jalkautettu joukkueeseen vakuuttavalla tavalla.

Menetykset olivat sitä luokkaa, ettei Kerho suinkaan ole niitä pystynyt paikkaamaan, mutta se on pystynyt sopeutumaan tilanteeseen jämäkästi. Siksi HPK ansaitsee tässä jutussa listatuista joukkueista parhaan arvosanan.

HPK tuskin uusii mestaruuttaan, mutta uskottavaa jääkiekkoa se jälleen tälläkin kaudella pelaa.
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.