La Liga jatkuu ja on taas kahden kauppa - Real Madrid vai Barcelona?
Espanjan La Ligasta tulee tänään torstaina toinen Euroopan suurista jalkapallosarjoista, joka jatkaa kauttaan koronatauon jälkeen. Pelit keskeytettiin maaliskuun 10. päivä, jolloin kohtasivat Eibar ja Real Sociedad viimeksi mainitun 2-1-voittoon päättyneessä ottelussa.
Ensimmäisessä ottelussa sarjataulukossa kolmantena majaileva Sevilla isännöi paikallistaistossa keskikastin Real Betisiä. Se on torstain ainoa kamppailu ja loput 28. kierroksen ottelut potkitaan pakettiin perjantaista sunnuntaihin.
Kärkipaikalta pelejä jatkaa kahden edelliskevään mestari Barcelona, joka on rohmunnut peräti neljä viidestä edellisestä mestaruudesta. Toinen futisjättiläinen Real Madrid hengittää niskaan kahden pisteen päässä. Barcelonalla on kasassa 58 pistettä ja kun sarjakolmonen Sevilla on jäänyt kärjestä jo yksitoista pistettä, lienee mestaruus jälleen kahden kauppa.
Se ei ole sinänsä mikään uutinen. Espanjan jalkapallomestaruudesta on pelattu 88 kertaa. Real Madridilla on 33 kannua ja Barcelonalla 26, joten muille pokaali on livennyt vain 29 kertaa.
Edellisen vajaan 40 kauden aikana jättiläisten dominointi on vain korostunut. Real Sociedad ja Athletic Bilbao jakoivat mestaruudet vuosina 1980-84, mutta sen jälkeen Real Madrid ja Barcelona ovat kahmineet 35 mestaruudesta peräti 30. Kertaakaan vuoden 1984 jälkeen ei mestaruutta ole kahtena peräkkäisenä keväänä voittanut joku muu.
Real Madrid pelaa evakossa
Jos mestaruustaisteluun ei tunkua olekaan, niin kamppailussa viimeisistä mestareiden liigan paikoista tilanne on täysin toinen. Niitä on jaossa kärkikaksikon takana kaksi.
Sevilla, Real Sociedad, Getafe ja Atletico Madrid mahtuvat kahden pisteen sisään, eikä Valenciakaan ole jäänyt Sevillasta kuin viisi pistettä. Putoamiskamppailussa vain 20 pistettä keränneen hännänhuipun Espanyolin tilanne näyttää heikoimmalta, kun matkaa viivan päällä juuri ja juuri keikkuvaan Celta Vigoon on kuusi pistettä. Viivan alla majailevat myös Mallorca (25 p.) ja Leganes (23 p.)
Celta Vigon ohella vaaravyöhykkeessä ovat vielä Eibar (27 p.) ja Valladolid (29 p.), mutta Alavesin (32 p.) tilanne on jo hieman seesteisempi.
La Ligan jäljellä olevat yksitoista kierrosta kiskaistaan tiiviiseen tahtiin, sillä mestari on selvillä viimeistään reilun kuuden viikon kuluttua 19. heinäkuuta. Seuraava kausi on tarkoitus aloittaa jo 12. syyskuuta.
Korona-ajan tapaan myös Espanjassa pelataan toistaiseksi ilman yleisöä. Lisäksi kärkijoukkueista Real Madrid pelaa ottelunsa reservimiehistönsä Castillan kotikentällä Estadio Alfredo Di Stefanolla tutun Santiago Bernabeun sijaan. Ei tosin koronan, vaan pelien keskeytymisen jälkeen aloitettujen rakennustöiden vuoksi.
Suomessa kaikki La Ligan ottelut televisioi Cmore. Myös peliyhtiöiden striimejä kamppailuihin on tarjolla.
La Ligan 28. kierroksen ottelut
11.6.
23:00 Sevilla - Real Betis
12.6.
20:30 Granada - Getafe
23:00 Valencia - Levante
13.6.
15:00 Espanyol - Alaves
18:00 Celta Vigo - Villarreal
20:30 Leganes - Valladolid
23:00 Mallorca - Barcelona
14.6.
15:00 Athletic Bilbao - Atletico Madrid
20:30 Real Madrid - Eibar
23:00 Real Sociedad - Osasuna