Koronapoimintoja: Vasta rokote purkaa rajoitukset, mutta romahtaako urheilubisnes ennen sitä?
Urheilumaailmaa on jo hyvän tovin hallinnut kaksi sanaa: siirretty ja peruttu. Kaikkien merkittävien liigojen ovet ovat olleet säpissä jo noin kuukauden päivät. Kausien loppuhuipennukset on joko peruttu tai sitten sarjat ovat määrittelemättömän mittaisella tauolla.
Juuri nyt vaikuttaa siltä, että koronaviruksen suitsimistoimenpiteet eivät ole lähiaikoina siinä määrin hellittämässä, että esimerkiksi eurooppalaisten jalkapalloliigojen tai NHL:n tai NBA:n tämän kauden loput ottelut saataisiin vielä pelattua.
Etenkin pohjoisamerikkalaisissa palloilusarjoissa, joissa tv-sopimukset ovat arvoltaan mielikuvituksellisia, on ideariihi puskenut ilmoille yhtä sun toista ideantynkää kauden rippeiden pelastamiseksi. Tästä ovat raportoineet laajalti esimerkiksi The Ringer ja Sports Illustrated.
On pähkäilty vaihtoehtoa, jossa loput pelit pelattaisiin yhdessä paikassa, kaikki asianosaiset testattaisiin ja he eläisivät kauden loppuun karanteeniolosuhteissa, eikä yleisöä päästettäisi paikalle. Esimerkiksi NBA:n pelipaikaksi on väläytelty Las Vegasia, Englannissa on puitu sitä, voitaisiinko Valioliiga pelata jossain vaiheessa pikavauhtia loppuun kokonaan Wembleylla.
Mitään lopullisia päätöksiä ei missään isoissa liigoissa ole tehty. Esimerkiksi Uefan kanta on toistaiseksi ollut, että eurooppalaiset jalkapallosarjat pitää pelata päätökseen tavalla tai toisella.
"Karanteeniliigat" tuskin ratkaisu
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli taannoin sitä mieltä, että amerikkalaisen jalkapallon NFL-kausi voitaisiin jo aloittaa syksyllä normaalisti yleisön edessä. Trump on myös asettanut työryhmän pohtimaan rajoitusten purkamista, vaikka maan perustuslain mukaan purkutoimenpiteistä päättävät osavaltioiden kuvernöörit.
Myös urheilulääketieteen parissa työskentelevä epidemiologi Zach Binney ampui Trumpin ehdotuksen alas saman tien.
- Urheilutapahtumiin ei voi päästää yleisöä ennen kuin meillä on rokote koronavirusta vastaan ja siihen menee todennäköisesti aikaa vuosi tai puolitoista, Binney ilmoitti Sports Illustratedille.
Binneyn mukaan "karanteeniliigojen" pelaaminen kuulostaa teoriassa ihan hyvältä idealta, mutta sisältää runsaasti käytännön hankaluuksia. Ennen pelien aloittamista kaikkien asianosaisten pitäisi elää kaksi viikkoa karanteenissa. Siis pelaajien, valmentajien, muun joukkuehenkilökunnan, tuomareiden, toimitsijoiden, median edustajien ja niin edelleen.
Epidemiologi katsoo, että he eivät voisi liikkua kuin hotellin ja peliareenan välillä ja koko orkesteri pitäisi testata koronaviruksen varalta karanteeniaikana jopa päivittäin. Se vaatisi tuhansien ja taas tuhansien testien kapasiteettia, eikä sellaista tällä hetkellä ole. Asiantuntijat tosin elättelevät toiveita, että pikatesti olisi valmis toukokuun loppuun mennessä.
Loukkaantumisia tulee urheilussa väistämättä. Mikäli pelaajan loukkaantuminen vaatisi hoitotoimenpiteitä karanteenialueen ulkopuolella, pitäisi hänen epidemiologin näkökulmasta olla jälleen kaksi viikkoa karanteenissa ennen paluuta peleihin.
Jääkö mitään jäljelle?
Vaikuttaa siis yhä vahvemmin siltä, että urheilu- ja muunkin maailman meno normalisoituu vasta, kun koronavirukseen on rokote. Jos massarokotuksiin vierähtää aikaa puolitoista vuotta, tarkoittaa se sitä, että ammattilaisurheilun miljardien ja taas miljardien kokoinen bisnes mullistuu peruuttamattomalla tavalla.
Ellei koronalinjauksissa tehdä maailmanlaajuista täyskäännöstä, on syytä varautua esimerkiksi siihen, että Tokion olympialaisten siirtäminen vuodella ei riitäkään. Valtavat ihmismassat vaeltaisivat Japaniin maailman suurimman urheilutapahtuman perässä. He ahtautuisivat vieri viereen massiivisille stadioneille eräässä maailman suurimmista metropolialueista.
On hyvin vaikea nähdä, että viranomaiset sallisivat tämän heinä-elokuussa ensi vuonna, ellei viruksen vastaisessa filosofiassa tehdä mainittua täyskäännöstä.
Kun koronarajoituksia ryhdyttiin ottamaan laajalti käyttöön, todettiin Euroopan suurimmassa kansantaloudessa Saksassa, että se kestää täydellistä lockdownia korkeintaan kolme kuukautta. Sen jälkeen on avattava tai talous romahtaa.
Urheilubisnestäkin voisi ajatella yhtenä valtavan kokoisena kansantaloutena. Se kestänee yli kolmen kuukauden sulkuajan yksittäistä valtiota paremmin, mutta jos kioskit ovat kiinni vuoden tai puolitoista, nähdään taatusti totaalinen romahdus.
Miljoonia tai miljardeja tv-oikeuksista maksavat yhtiöt eivät voi tehdä sitä, elleivät saa rahalle mitään vastinetta. Miksi mikään yritys maksaisi urheiluseuran kautta saatavasta näkyvyydestä, jos sitä näkyvyyttä ei ole?
Suomen ainoa täysiverinen ammattilaissarja jääkiekon SM-liiga tarkkailee tilannetta sydän pamppaillen. On hyvin mahdollista, että osa seuroista ei kykene enää lähtöviivalle edes siinä tilanteessa, että kausi alkaa ajallaan syyskuussa.
Tilannetta, jossa ensi kausi jäisi kokonaan pelaamatta, ei tohdi edes ajatella. Montako joukuetta olisi mukana kaudella 2021-22? Kärpät, HIFK ja Tappara, varauksin TPS?
Saman kokoluokan kauhuskenaarioiden kanssa painitaan vähän jokaisessa liigassa, lajissa kuin lajissa. Ja aika pirun monessa muussakin bisneksessä.
Aiemmin mainittu epidemiologinen kanta asiassa on tullut harvinaisen selväksi. Lopullisia päätöksiä koronarajoitusten purkamisesta eivät kuitenkaan tee lääkärit.
Jos nykyinen tilanne jatkuu pitkään, kysymys kuulu enää "romahtaako urheilubisnes" vaan "milloin se romahtaa".
Taiwanissa pelattiin koripalloa
Lähipäivien urheilukalenteri ei sattuneesta syystä juuri pullistele tapahtumia. Jalkapallon puolelta huomiselle löytyy kaksi Nicaraguan alle 20-vuotiaiden Liga Primeran ottelua. Taiwanissa pelattiin tänään yksi paikallisen koripalloliigan välieräottelu, mutta siinäpä se.
Taiwanin taistossa Yulon Luxgen Dinos voitti Paulanin 103-90 ja johtaa välieräsarjaa voitoin 1-0.
Urheilu.com seuraa väsymättömästi sekä säännöllisen epäsäännöllisesti, missä päin maailmaa vielä urheillaan ja mitä. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisen, vinkkaa toki sähköpostilla osoitteeseen [email protected].