Koronapoimintoja: Tokion olympiapäätöstä ei liene ihan heti luvassa - NHL tutkailee vaihtoehtojaan
Tokion olympialaisten kohtalo puhuttaa luonnollisesti edelleen ympäri maailmaa. KOK on linjannut, ettei se ole toistaiseksi tekemässä päätöstä 24.7.-9.8. kalenteriin merkittyjen kisojen perumisesta tai siirtämisestä koronapandemian vuoksi.
Tänään Yhdysvaltain olympiakomitea antoi tukensa KOK:lle.
- Voimme mielestäni olla samaa mieltä KOK:n kanssa ja todeta, että tarvitsemme edelleen lisää asiantuntijoiden neuvoja sekä enemmän tietoa kuin meillä tässä vaiheessa on käytettävissä. Ei meidän tarvitse tehdä vielä mitään päätöstä, Yhdysvaltain olympiakomitean ja paralympiakomitean hallituksen jäsen Susanne Lyons sanoi STT:n mukaan.
- Kisoja ei järjestetä ensi eikä seuraavalla viikolla. Tokion kisoihin on vielä neljä kuukautta, ja siinä ajassa ennättää moni asia muuttua, Lyons lisäsi.
KOK ei ole ilmoittanut päätökselle mitään aikarajaa ja Yhdysvaltain olympiakomitea tukee tätä.
- Puheenjohtaja Bach on sanonut hyvin selvästi, ettemme vielä tiedä kaikkia vaihtoehtojamme, joten me emme tee tässä vaiheessa mitään varasuunnitelmaa vaan jatkamme toimia kisojen järjestämiseksi ajallaan. Me annamme KOK:lle työrauhan, eikä meillä ole tarvetta vaatia mitään välitöntä päätöstä, Lyons linjasi.
NHL päätösten edessä
Jääkiekon puolella NHL:n komissaari Gary Bettman julisti kauden keskeytetyksi puolitoista viikkoa sitten, tämän kuun 11. päivä. Siitä lähtien pääkonttorilla New Yorkissa on pohdittu kuumeisesti, kuinka Stanley cup voitaisiin vielä tällä kaudella jakaa ja kuinka ensi kausi voisi silti alkaa ajallaan.
Ennen keskeyttämistä joukkueet ennättivät pelata 68-71 ottelua.
- Se on suuri osuus otteluohjelmasta. Katsoi tilannetta miten tahansa ja riippumatta siitä, pelaammeko runkosarjan lopuista otteluista osan vai kaikki - mikä alkaa tuntua yhä epätodennäköisemmältä - vai pelaammeko lainkaan, olemme pystyneet pelaamaan merkityksellisen runkosarjan erotellaksemme mahdolliset pudotuspelijoukkueet. Runkosarja on siis ollut oikeudenmukainen, apulaiskomissaari Bill Daly sanoi NHL:n verkkosivuilla.
- Pudotuspelien suhteen on tiettyjä eroavaisuuksia. Onko tässä lajissa reilua pelata yhdestä poikki -periaatteella? Ehkä on, mutta kenties vain joissakin tilanteissa, eikä kaikissa. Haluamme siis formaatin, joka on reilu osallistuville joukkueille, mutta myös oikeudenmukainen ja tuottaa ansaitun voittajan, Daly lisäsi.
NHL elätteli toiveita maksimissaan kuukauden mittaisesta tauosta, mutta sellainen tuskin on toteutumassa. Yhdysvaltain terveysviranomaiset suosittelevat vähintään kahdeksan viikon taukoa yli 50 hengen kokoontumisista ja esimerkiksi Kalifornian osavaltiossa ihmiset on määrätty koteihinsa.
- Tiedostamme, että ajan myötä tilanteesta riippuen on tehtävä vaikeita päätöksiä. Totta kai haluaisimme järjestää kaikki tapahtumat normaaliin tapaan, mutta ymmärrämme myös, että tilanne ei ehkä mahdollista sitä. Teemme parhaamme, odotamme mahdollisimman kauan ja teemme sitten tarvittavat ratkaisut, Daly totesi.
Jos kausi jossain vaiheessa jatkuisi, olisi ensimmäinen tehtävä haalia ympäri maailmaa levinneet pelaajat takaisin työpaikoille. Esimerkiksi useat NHL:n useat suomalaistähdet Mikko Rantasen ja Patrik Laineen johdolla ovat palanneet kotimaahan.
Soligorsk lähellä finaalipaikkaa Valko-Venäjällä
Hiljalleen legendaarista mainetta saavuttavissa Valko-Venäjän Extraligan pudotuspeleissä pelattiin viides välierä ottelusarjassa Neman Grodno - Shakhtar Soligorsk. Viimeksi mainittu voitti kamppailun maalein 3-0 ja johtaa ottelusarjaa voitoin 3-2.
Mahdollisesti ratkaiseva viides ottelu on määrä pelata sunnuntaina. Voittaja kohtaa finaalisarjassa eilen sinne tiensä selvittäneen Yunost Minskin.
Jalkapallon puolella tänään on pelattu tai pelataan Australiassa, Burkina Fasossa, Haitissa, Palestiinan Länsirannalla, Singaporessa, Turkmenistanissa ja tietenkin Valko-Venäjällä.
Ainakin Australiassa potkittiin tyhjille katsomoille ja osa A-liigan viikonlopun otteluista on peruttu.
Urheilu.com seuraa väsymättömästi sekä säännöllisen epäsäännöllisesti, missä päin maailmaa vielä urheillaan ja mitä. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisen, vinkkaa toki sähköpostilla osoitteeseen [email protected].