Koronapoimintoja: Liigassa leikataan pelaajien palkkoja - Liveurheilu palaa tv-ruutuihin
Useat SM-liigaseurat ovat lomauttaneet toimistohenkilökuntaansa koronapandemian vuoksi ja nykyinen lainsäädäntö mahdollistaisi myös määräaikaisilla sopimuksilla työskentelevien pelaajien ja valmentajien lomauttamisen. Ainakin Jukurit, Sport, Pelicans, SaiPa ja JYP ovat käyneet yt-neuvotteluita pelaajiensa kanssa.
Näistä JYP kertoi perjantaina, että se on päässyt pelaajien kanssa yhteisymmärrykseen palkkojen leikkauksista ja näin ollen heidän lomautuksiltaan vältytään ainakin toistaiseksi. Toimistonsa henkilökuntaa kiekkoyhtiö on jo lomauttanut.
- JYP ja pelaajat ovat päässeet yhteisymmärryksessä ratkaisuun, jossa pelaajien palkkoja leikataan tulevalla kaudella. Vaikeasta tilanteesta huolimatta ratkaisu löydettiin ja näin ollen JYPissä ei tarvitse turvautua raskaimpiin vaihtoehtoihin, hurrikaaniseura tiedotti.
Se ei kertonut, kuinka paljon palkkoja leikataan. Saattaa olla, että prosentti ei ole kaikille sama. JYPin kokoonpanossa on nykyiseltä ja menneeltä tulotasoltaan monen kerroksen väkeä. Esimerkiksi yhtiön osaomistajiin kuuluvan Jarkko Immosen voi arvioida tienanneen urallaan jopa yhdeksän miljoonaa euroa, kun haitarin toisesta päästä löytyy ammattilaisuraansa vasta aloittelevia alle kaksikymppisiä junioreita.
Liigaseurojen pelaajat harjoittelevat tällä hetkellä pääosin omatoimisesti koronaohjeistusten vuoksi. Kausi jäi kesken 13. maaliskuuta kierros ennen runkosarjan loppua.
Loputkin yu-karnevaalit peruttiin
Urheilu.com kertoi torstaina perinteikkäiden keihäskarnevaalien perumisesta ja muiden lajien karnevaalit seurasivat odotetusti perässä. Peruuntuneita karnevaaleja ovat Jämsänkosken pika- ja aitajuoksukarnevaalit, Jämsän kestävyysjuoksu-, kolmiloikka-, pituushyppy -ja kilpakävelykarnevaalit, Someron seiväskarnevaalit, Lohjan kiekko-, kuula- ja korkeushyppykarnevaalit sekä Kaustisen moukarikarnevaalit.
- Lohjalla ja Kaustisellakaan ei järjestetä perinteistä karnevaalileiriä, mutta he ovat halukkaita järjestämään karnevaalikilpailut, jos sellainen on kesäkuun lopulla sallittua, kertoo Suomen Urheiluliiton (SUL) aluepäällikkö Tapio Rajamäki.
Olympialaisten siirryttyä ensi vuoteen, on yleisurheilukalenterin merkittävin tapahtuma ainakin vielä Pariisin EM-kisat elokuun 25.-30. päivä. Yleisötapahtumien järjestämiskielto Ranskassa on voimassa tällä tietoa heinäkuun puoliväliin saakka.
Dartsin ammattilaiskisat palaavat ruutuun
Mutta, mutta. Ei sentään niin pahaa, ettei ihan hiiren verran jotain hyvääkin. Professional Darts Corporationin (PDC) lanseeraama Home Tour starttaa perjantai-iltana kello 21.30 Suomen aikaa.
Dartsiin kun ei tarvita kuin heittäjä, sekä sääntöjen mukaiset tikat ja taulu. Peräti 32 päivää kestävä turnaus toteutetaan etänä. Esimerkiksi maailmanmestari Peter Wright heittää kotonaan Suffolkissa. Hän kohtaa omassa lohkossaan Jamie Lewisin, Niels Zonneveldin ja Peter Jaquesin.
- Olen käyttänyt Skypeä vain kerran elämässäni ja olen surkea tekniikan kanssa, mutta toivottavasti kaikki menee hyvin, sanoi maaliskuussa 50 vuotta täyttänyt Wright.
Hän kertoi jättävänsä illan teknisen toteutuksen vaimolleen Joannelle, mutta totesi odottavansa iltapuhdetta innolla.
- Pääsemme heittämään kilpaa ja uskon, ett muutkin jätkät ovat tästä innoissaan. Pääsemme heittämään kilpaa huipputasolla, Wright hehkutti.
Mestari on tunnettu värikkäistä irokeesikampauksistaan ja kampaaja-vaimon aviomies ei aio tinkiä tyylistään edes kotioloissa.
- Perjantai-illaksi täytyy keksiä jotain spesiaalia, Wright ilmoitti.
Suomessa PDC Home Tourin kamppailut näyttää Viasat.
Urheilu.com seuraa väsymättömästi sekä säännöllisen epäsäännöllisesti, missä päin maailmaa vielä urheillaan ja mitä. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisen, vinkkaa toki sähköpostilla osoitteeseen [email protected].