Koronapoimintoja: Bundesliigan jatkuminen yhä hämärän peitossa - kansa ei halua "haamupelejä"


Epävarmuus urheilumaailman käynnistymisestä jatkuu päivästä toiseen. Viime aikoina on ollut tapetilla Saksan bundesliigan pelien aloittamisesta kenties jo toukokuun puolivälissä, mutta päätöstä ei edelleenkään ole. Sellaisen toivottiin syntyvän vappuaattona, mutta ainakaan tätä kirjoitettaessa liittokansleri Angela Merkeliltä ei ole tullut hankkeelle vihreää valoa.

 

Kuten Urheilu.com kertoi aiemmin, Saksan 16 osavaltion urheiluministerit olivat yhtä mieltä siitä, että pelit pitäisi saada hiljalleen käyntiin. Bundesliigaseurojen pelaajat ovat harjoitelleet pienryhmissä jo reilun kolmen viikon ajan. Myös maan työministeriö on antanut hyväksyntänsä pelien jatkamiselle.

 

Vaikka ratkaisua asiaan odotettiin vielä alkuviikosta torstaille, Saksan tv- ja radioyhtiön ulkomaanpalvelu Deutsche Welle kertoi eilen, että päätös venynee ensi viikkoon.

 

- Todennäköisesti pystymme harkitsemaan urheilua koskevien rajoitustoimenpiteiden purkamista vasta ensi viikolla, Bremenin osavaltion urheiluministerin edustaja Anja Stahlmann totesi.

ComeOn image

ComeOn

 
Hyvä tervetulotarjous
Laaja kohdevalikoima
Jatkuvasti bonuksia

Bonus

0$

Tänään hän kuitenkin lisäsi, että pelien jatkaminen toukokuun puolivälissä tai lopulla on edelleen mahdollista, mikäli ottelutapahtumissa noudatetaan äärimmäisen tarkkaa hygieniaa ja riittäviä lääketieteellisiä toimenpiteitä, joka tarkoittaa muun muassa kaikkien pelaajien koronavirustestejä.

 

Lukas Hradecky toiveikkaana

 

Korona-aikojen erikoisuuksiin kuuluu kuitenkin enemmän tai vähemmän yleisen mielipiteen heilahtelu milloin mihinkin suuntaan. Deutsche Welle selvitti huhtikuun alussa saksalaisten näkemyksiä pelien jatkamisesta tyhjille katsomoille. Tuolloin 52 prosenttia gallupiin vastanneista kannatti "haamupelien" pelaamista.

 

Nyt, kun h-hetki mahdollisesti lähenee, on kannatus pudonnut 33 prosenttiin. Samaan aikaan Saksan väkirikkaimman osavaltion Nordrhein-Westfalenin osavaltion poliisi on ilmaissut huolensa fanijoukkojen kerääntymisestä stadionien läheisyyteen, joukkueiden hotelleille tai kaupunkien keskustoihin.

 

Nordrhein-Westfalen on pinta-alaltaan hieman Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa pienempi, noin 34 000 neliökilometriä ja sitä asuttaa noin 18 miljoonaa ihmistä. Bundesliigaseuroja osavaltiossa on peräti seitsemän.

 

Suomen maajoukkueen ja Leverkusenin tähtimaalivahti Lukas Hradecky on kuitenkin toiveikas.

 

- Näyttää aika vahvasti siltä, että ainakin täällä pelataan, Hradecky totesi MTV Urheilun haastattelussa.

 

- Pitää olla kiitollinen siitä, että asuu maassa, joka on osannut varautua tähän näinkin hyvin. Saksassa terveydenhuolto on kovalla tasolla. Siihen päälle tulevat poliittiset linjaukset ja se, miten ihmiset ovat noudattaneet sääntöjä. Tuo kaikki mahdollistaa sen, että täällä voidaan lähteä ensimmäisenä isona sarjana liikkeelle, Hradecky lisäsi.

 

Ammattiurheilija ei ole ole omalta kohdaltaan erityisen huolissaan koronaviruksesta, johon menehtyneet ovat olleet valtaosin iäkkäitä ja/tai perussairauksista kärsiviä.

LeoVegas image

LeoVegas

 
Loistava mobiilisovellus
Jatkuvia bonuksia
Laaadukas kohde tarjonta

Bonus

100$

- Tiedämme, että mitä ne (riskit) ovat ja sen, että tämä tauti voi tulla meille. Olemme kuitenkin hyvässä kunnossa olevia huippu-urheilijoita, joille tämä ei ole niin vaarallinen juttu, Hradecky sanoi.

 

NHL yhä odottavalla kannalla

 

Jääkiekon puolella kaikki ammattilaisliigat lyötiin seis jo hyvissä ajoin maaliskuussa lukuun ottamatta Valko-Venäjän Extraligaa, joka pelattiin normaalisti loppuun. Virallinen päätös MM-kisojen perumisesta tuli 21. maaliskuuta. Niiden oli määrä alkaa toukokuun 8. päivä Zürichissa ja Lausannessa.

 

Maaliskuun 12. päivän pelien jälkeen keskeytyneen NHL-kauden kohtalo on kuitenkin edelleen avoin, ainakin virallisella tasolla. Pohjois-Amerikassa on tehty suunnitelmia kauden pelaamisesta loppuun muutamilla valikoiduilla areenoilla, mutta mitään lopullisia päätöksiä mistään ei toistaiseksi ole.

 

- Vaikka viime päivinä asiasta on ollut liikkeellä paljon huhuja, NHL ja NHLPA eivät ole tehneet vielä mitään päätöksiä kauden jatkumisesta tai asettaneet sille aikatauluja, NHL tiedotti.

 

Joiltain osin urheilumaailma kuitenkin edelleen pyörii. Jalkapalloa pelataan viikonlopun aikana Nicaraguassa, Turkmenistanissa, Valko-Venäjällä ja Taiwanissa. Ensin- ja viimeksi mainitussa ovat käynnissä myös paikalliset koripalloliigat.

Nopeampi image

Nopeampi

 
Pelaa rekisteröitymättä
Kotiutukset vartissa
Laaja vedonlyöntitarjonta

Bonus

0$

Urheilu.com seuraa väsymättömästi sekä säännöllisen epäsäännöllisesti, missä päin maailmaa vielä urheillaan ja mitä. Jos törmäät johonkin mielenkiintoisen, vinkkaa toki sähköpostilla osoitteeseen [email protected].
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.