Kolumni: Setä horisee Granlundin ilmaveivistä - Michal Kamarytin tarina
Tulin viime viikolla MM-ysiviismuistelon yhteydessä luvanneeksi, että kirjoitan koronarajoitusten kestäessä lisää setä muistelee MM-kisoja -osaston juttuja. Joten täältä pesee.
Tänään, 13. toukokuuta on Mikael Granlundin klassisen ilmaveivin yhdeksänvuotispäivä. Ainakin oma tuntumani on, että siitä ei ole enää vuosiin kovin aktiivisesti jauhettu, vaikka se omanlaisensa merkkipaalu suomalaisessa jääkiekkohistoriassa onkin.
Mutta hyvä niin, ettei ole jauhettu. Kaikkein tyytyväisin tähän on taatusti Granlund itse, joka tuolloin Bratislavassa ja vuotta sekä kahta myöhemmin Helsingissä ja Tukholmassa kommentoi temppuaan enemmän tai vähemmän vaivautuneena.
Kunnianhimoinen joukkuepelaaja pelkäsi, että hänet muistetaan jatkossa vain yhdestä sirkustempusta.
On ihan hyvä, ettei näin käynyt. "Se oli vain yksi maali", Granlund itse totesi.
Niin. Niinhän se oli.
***
Mutta saahan tuota toki nostalgisoida ja muistella. Toukokuussa 2011 kirjoittavan median pulpetit oli sijoitettu Bratislavan Ondrej Nepela -areenan kulmakatsomoon. Istuimme korkealla, melko lailla maalilinjan kohdalla, juuri sillä puolella, jonka yläkulmaan Granlund kiekon veivasi ohi hölmistyneen Konstantin Barulinin.
Sanomalehti Pohjalaisen (nykyään yhdistymisen myötä IlkkaPohjalainen) kiekkotoimittajan Petri Heikkisen kanssa hieraisimme silmiämme useampaan otteeseen. Syynä oli toki pitkäksi venähtänyt edellisilta Channels-nimisessä anniskeluravintolassa vanhankaupungin kupeessa, mutta myös se, että näkemäänsä oli vaikea uskoa.
Maali tarkistettiin videolta. IIHF:n turnauksissa hallin mediakuutiolla ei saa jostain merkillisestä syystä näyttää hidastusta tällaisista tilanteista ennen kuin tuomio on annettu. Odottavan aika oli pitkä.
"Mitä tuo poika justiinsa teki", oli kysymys, jota pyörittelimme päissämme. Tai siis päidemme sisällä.
Kotimaasta ehti tulla jo parikin tekstiviestiä, tv-lähetyksen katsojat olivat nähneet hidastuksen useaan kertaan monesta eri kantista, kun me vielä ihmettelimme, hyväksytäänkö maalia ylipäätään ja mitä todella tapahtui?
***
Sitten päätuomarit, ruotsalainen Christer Lärking ja slovakialainen Vladimir Orszag, hyväksyivät maalin. Nopeassa livetilanteessa monikaan katsoja ei paikan päällä täysin ymmärtänyt, millaisia taikoja Granlund oli tehnyt.
9272 katsojan kollektiivinen "whoa" raikasi Nepela-areenassa, kun hidastukset alkoivat vihdoin pyöriä myös hallissa. Pelikello Bratislavan illassa oli pysähtynyt aikaan 25.13.
Jälkiviisaana on helppo sanoa, että leijonien 1-0-maali käytännössä ratkaisi välierän. Vjatseslav Bykovin luotsaama Venäjä oli kuten Venäjä tapaa MM-jääkiekossa olla. Huipputaitava ryhmä, joka ei vain halunnut voittaa, vaan voittaa näyttävästi ja vastustajaa nöyryyttäen.
Venäjää vahvistivat NHL-tähdet Aleksander Ovetshkin ja Ilja Kovaltshuk. Mukana oli myös neljä vuotta aiemmin Moskovan kotikisoihin loihdittu ZZM-ketju. Danis Zaripov - Sergei Zinovjev - Aleksei Morozov muodostivat noihin aikoihin parhaan NHL:n ulkopuolella pelanneen kolmikon.
Oli ensimmäistä kertaa isojen poikien ilmaa haistellut nuori Vladimir Tarasenko, KHL:n pistepörssin tuolloin näytöstyyliin voittanut Aleksander Radulov. Oli karhumainen kapteeni Ilja Nikulin. Ja niin edelleen.
Nyt kivikasvoisen Bykovin Venäjää ladattiin lapiolla suoraan naamatauluun. Joukkue ei toisen erän alun shokistaan enää voittotaisteluun toipunut.
Kaksi päivää myöhemmin Suomi voitti historiansa toisen maailmanmestaruuden. Kolme päivää myöhemmin nähtiin Pasi Nurmisen ilmaveivi, joka on ikoninen sekin.
***
Taiston tauottua Ondrej Nepelan harjoitushalliin rakennetussa mukavassa ja tilavassa mediakeskuksessa yksi jos toinenkin journalisti käänsi päätä ja väänsi suuta.
Eikö yksikään valokuvaaja ole saanut ikuistettua ihmepojan ihmetemppua?
Kuvatoimistojen palveluissa sellaista ei - vielä - näy. Yhdenkään lehtitalon kuvaaja ei myöskään ole saanut ikonista ruutua talteen.
Yhtäkkiä huomaan kuhisevan ihmisrykelmän kuvaajien pöydässä yhden fotarin ympärillä. Kuvaajille oli osoitettu oma pöytä langallisella verkkoyhteydellä, etteivät heidän massiiviset tiedostosiirtonsa tukkisi mediakeskuksen langatonta verkkoa.
Kollegojen paukuttaessa läppäreitään printtilehtien ankaran deadline-paineen alla totesin, että minullahan ei pelkkää verkkosisältöä tekevänä moista hätää ole.
Hiippailin katsomaan, mikä kameravelhoja niin kovin kuhisuttaa. Rykelmän keskeltä löytyy sänkitukkainen, hiljalleen jo harmaantumista aloitteleva mies. Hän on "Tshekin Lehtikuvalle" ČTK:lle kuvaava Michal Kamaryt.
Noin viidentoista kuvaajan joukko soimaa itseään. Kaikki muut odottivat Granlundilta syöttöä syöttöä ja ennakoidessaan missasivat ilmaveivin. Ainoastaan Kamaryt seurasi loppuun saakka numeroa 64.
"Well, shit happens. Ehkä minä en vain ymmärrä riittävästi jääkiekosta", Kamaryt velmuilee.
Kyllä, kuva on juuri se sama, joka löytyy myös suomalaisesta postimerkistä ja levisi tuolloin kulovalkean lailla ympäri jääkiekkoilevaa maailmaa. Kamarytin pankkitilillä ikoninen otos ei silti koskaan näkynyt.
"Työnantajani on kyllä saanut siitä paljon rahaa", konkari virnisti vuosia myöhemmin joissakin MM-kisoissa, muistaakseni Moskovassa 2016.
***
On hämmentävää ajatella, että Mikael Granlund on vasta 28-vuotias, niin kauan hän tuntuu kuuluneen suomalaiseen lätkäkuvastoon. Ilmaveivistä kaikki alkoi, mutta mihin tarina päättyy? On aivan liian aikaista sanoa. Kymmenen, kenties vasta viidentoista vuoden päästä olemme viisaampia.
Yhden tilanteen tohdin silti vielä nostaa esiin Bratislavan MM-välierästä. Ties vaikka se olisi Granlundille itselleen tärkeämpi muisto kuin eräs ilmaveivi.
Ottelun tuoksinassa hän kelasi puolen kentän vauhdin ja taklasi Venäjän lähes kaksimetristä, 119-kiloista ja välillä täysin sekopäistä Jevgeni Artjuhinia niin paljon kuin palkeista lähtee.
Artjuhin taklausta tuskin edes huomasi, mutta Granlund halusi lähettää viestin. Itselleen ja muille.
Minä en pelkää mitään.
Kaksi vuotta sitten Herningissä Granlundista tuli muuten Suomen ensimmäinen 1990-luvulla syntynyt kapteeni jääkiekon arvoturnauksessa. Hän on edelleen myös ainoa laatuaan.
Luulen, että myös tämä on Granlundille merkittävämpi MM-muisto kuin yksi kohumaali.
