Kolumni: Koronapaniikki runtelee urheilua(kin) pahemmin kuin mikään koskaan
Peruttu.
Keskeytetty.
Siirretty.
Näkymä (urheilu)maailmaan on tällä hetkellä melkoisen apokalyptinen. Eilisen uutinen kertoi jääkiekon SM-liigan ovien sulkeutumisesta ja torstain kierros pelattiin ilman yleisöä. Perjantaina tiedotettiin, että kausi on ohi, mestaruutta ei jaeta.
Sen jälkeen uutisia urheilutapahtumien ja -sarjojen perumisista, keskeyttämisistä toistaiseksi tai siirtämisistä toiseen ajankohtaan alkoi valua vuolaana koskena.
NHL, NBA, Mestareiden liiga, Eurooppa-liiga, Formula 1:n Australian GP... Lopulta myös Valioliiga, joka seisoi tovin isojen urheilusarjojen viimeisenä toteemina reagoimatta koronaan mitenkään, suorastaan Winston Churchillin we shall never surrender -hengessä.
Tieto Arsenalin päävalmentajan Mikel Artetan sairastumisesta muutti kuitenkin kaiken.
Gibraltarilla pelataan snooker-turnausta, jalkapalloa ainakin Islannissa ja Venäjällä, kertoo nopea vilkaisu vedonlyöntiyhtiöiden tarjontaan.
Mutta ei liene kuin ajan kysymys, kun missään päin maailmaa ei urheilla enää mitään. Tilanne on täysin poikkeuksellinen, modernin ammattilaisurheilun ajalta historia ei tunne mitään, mitä voisi edes orastavasti verrata koronavirukseen anno domini 2020.
***
Levinneisyydeltään koronan kaltaiseen pandemiaan ihmiskunta törmäsi edellisen kerran sata vuotta sitten. Espanjantaudin tilastointi sisältää melkoisesti varianssia, mutta kuolleiden määrä arvioidaan 30-100 miljoonaan ja sairastuneiden jopa miljardiin. Maailman väkiluku oli tuolloin noin kaksi miljardia ihmistä.
Suomessa espanjantauti tappoi arviolta 25 000 ihmistä.
Vuosina 1918-19 riehunut pandemia kesti puolitoista vuotta. On syytä huomioida, että viruksen leviämisen alkaessa oli käynnissä ensimmäinen maailmansota ja lääketiede oli aika lailla lapsenkengissään nykypäivään verrattuna.
Espanjantauti poikkesi koronaviruksesta myös sikäli, että se niitti ennen kaikkea terveitä nuoria aikuisia. Nyt kuolleet ovat olleet lähes yksinomaan iäkkäitä ja/tai pitkäaikaissairaita.
Urheilun saralla espanjantauti keskeytti Stanley cupin finaalisarjan keväällä 1919. Muutoin NHL:aa ei ole horjuttanut mikään, ei edes toinen maailmansota.
Nyt taalaliiga on määrittelemättömän mittaisella tauolla.
***
Talousviisaat ovat lukeneet synkkiä madonlukuja koronan vaikutuksista. Ennustellaan 1930-luvun pörssiromahduksen kaltaista taantumaa. Suomi on vaarassa syöksyä samanlaiseen lamaan kuin 1990-luvun alussa. Ensi vuoden työttömyysaste voi ryöpsähtää pahimmillaan 20 prosentin tuntumaan, kun se on nyt 7,2.
Ennen kuin tämä härdelli sai alkunsa, urheilu voi bisneksenä pulleammin kuin koskaan. Isojen lajien ja tapahtumisen tv-oikeuksista on maksettu tähtitieteellisiä summia. Urheilusta suoraan tai välillisesti elantonsa tienaavia ihmisiä lienee nyt enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.
Kuinka rajusti koronapaniikki lopulta urheiluun iskee? Kuinka mittavia ovat seurannaisvaikutukset?
Toistaiseksi sitä voi vain arvailla. Jos pandemia kestäisi espanjantaudin tavoin puolitoista vuotta, se peruisi jo nyt peruttujen tai peruttavien lisäksi myös 2021 ensimmäisen vuosipuoliskon tapahtumat.
Nyt tauolla olevat lukuisat ammattilaissarjat eivät käynnistyisi ensi syksynä. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset menettäisivät työpaikkansa. Konkurssiaalto pyyhkisi seuroja upoksiin tsunamin lailla.
***
En ole infektiosairauksien asiantuntija, joten mielipiteilläni ei ole tässä tuon taivaallista merkitystä. Mutta ei se mitään, esitän ne silti. Kuten lukemattomat lajitoverini sosiaalisessa mediassa.
En pandemian hidastamisen tai pysäyttämisen näkökulmasta, vaan urheilubisneksen ja yhteiskunnan yleisen toimivuuden näkökulmasta. Kun tämä nyt sattuu urheiluun keskittynyt verkkosivusto olemaan.
Sosiaalisesta mediasta on ollut helppo havaita, että monella fiksuna pitämällänikin ihmisellä on lentänyt järki ikkunasta ulos ja huutanut mennessään. Kuolemasta vieraantuneessa nykyihmisessä mahdollisesti tappava tauti herättää sellaista kauhua, että ajattelu sumenee.
Tiedonvälitys on nopeampaa ja runsaampaa kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Kirsikkana kakun päällä on sosiaalinen media, johon kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa.
Tämä on omiaan lietsomaan hysteriaa. Tohdin väittää, että tämä vaikuttaa myös päätöksentekoon.
***
Ihmiskunnan historia tuntee kyllä fataaleja pandemioita. Ne tulevat ja menevät. Ja kyllä, ne myös tappavat.
En tarkoita sitä, ettei pidä tehdä yhtään mitään enkä sitä, että pitää luottaa ainoastaan kohtaloon. Mutta siitä olen täysin varma, että kansantalouksia ei voi pidemmän päälle pysäyttää kokonaan, kuten Euroopan pahimmalla korona-alueella Italiassa on nyt tehty.
Italiassa tartuntoja on tätä kirjoitettaessa 15 113. Kuolleita on on 1016. Kuolleisuusprosentti 6,7 on muihin korona-alueisiin verrattuna poikkeuksellisen korkea. 60 miljoonasta italialaisesta tartunnan on saanut 0,00025 prosenttia.
Kuolleiden osuus koko väestöstä on 0,0001 prosenttia.
Ihmiset tarvitsevat leipää ja sirkushuveja. Ensin mainittua on vielä saatavilla, jälkimmäistä ei juurikaan, kun suuret yleisötapahtumat on kielletty ympäri maailmaa.
***
Kun sen leivän (lue: elintarvikkeiden) saatavuus heikkenee, alkaa viimeistään tapahtua. Eikä se välttämättä sitäkään vaadi. Yksilönvapauden, ihmisen normaalin arkielämisen rajoittaminen alkaa kiristää hermoja jossain vaiheessa ja ne hermot kiristyvät eksponentiaalisesti.
Saavutaan ison eettis-filosofisen kysymyksen äärelle. Onko oikein uhrata yksi pelastaakseen monia? Mikä on sopiva tasapaino pandemian suitsimisen ja yhteiskunnan - sisältäen myös urheilun - normaalin pyörittämisen välillä?
Se on kysymys, jonka edessä hallitukset tai hallitsijat ympäri maailmaa pidemmän päälle ovat. Itse painaisin todennäköisesti melko pian start-nappulaa.
Onneksi en ole päättävässä asemassa.
