Kolumni: Areenan kaukaloon loikkasi monta ensi kevään MM-leijonaa - mutta miksi ihmeessä mestaruusjuhlassa soitettiin Seija Simolaa?
Mestarisleijonat valtasivat torstai-iltana Ilmalan areenan voittamalla nousujohteisessa pelissä Venäjän 4-3. Paikalla oli 13 viime keväänä Bratislavassa kannua nostellutta pelaajaa, heistä 11 pelaavassa kokoonpanossa. Olisi ollut 14, mutta Jere Sallinen joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi.
Jälleennäkeminen oli silti epäilemättä iloinen. Nämä veijarit tekivät ja kokivat puolisen vuotta sitten jotain ennenkuulumatonta. Pukukopissa soi Hermes House Bandin Country Roads ihan niin kuin toukokuussa Slovakiassakin. (Toki John Denverin alkuperäisversio on parempi, mutta antaa nyt olla.)
Suomalaisen kiekkohistorian kolmas maailmanmestaruusviiri nousi areenan kattoon tulisuihkun saattelemana. Se oli ihan jylhää, mutta viirin nostoa edeltänyt fiilistelyvideo... No, tuota noin. Kun aika on oli toki joukkueen mestaruuteen siivittänyt slogan, mutta ethän sä nyt soita Seija Simolaa juuri ennen jääkiekko-ottelua!
Vaikka hän kuulaasti lauloikin.
***
Liekö sitten ollut Kun aika on -vollotus, joka jäädytti leijonien jalat, kädet ja pään ensimmäisen kympin ajaksi? Ja nukutti yleisön. No, avauseräkin oli lopulta nousujohteinen ja hiljalleen alkoi näkyä, että puolet kokoonpanosta on tosiaan viime kevään mestareita. Venäjä ehti johtaa ottelua 1-0 avauserän jälkeen ja hetken aikaa 3-2 kolmannen erän alussa, mutta Jukka Jalosen miehistö ei antanut periksi.
Kokonaisuus oli lopulta ryhdikäs. Se näytti, että vaikka EHT-pelit eivät niitä maailman tärkeimpiä jääkiekko-otteluita olekaan, ei leijonat halunnut viirinnostopeliään missään tapauksessa hävitä.
Mutta muistatteko vielä, miten joukkuetta arvioitiin ennen Slovakian keikkaa? Sitä pidettiin - ihan syystä - materiaaliltaan heikoimpana MM-kisojen leijonalaumana miesmuistiin. Se vain onnistui olemaan niin paljon enemmän kuin osiensa summa.
Turnauksen paras joukkue, piste.
Mutta paperilla, pelaaja pelaajalta vertailussa porukka ei ole sen kummempi kuin ennenkään. Joukkuepelissä yksilö ei muutu yhtäkkiä kaksi, kolme tai viisi kertaa paremmaksi pelaajaksi yhdellä mestaruudella.
***
Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että leijonat huuhtoi 2010-luvun molemmat maailmanmestaruutensa melkoisen vähillä NHL-pelaajilla, vaikka 2011 vuoden ryhmä leimallisesti Mikko Koivun joukkue olikin.
Kahdeksan vuoden takaiseen Karjala-turnaukseen Jukka Jalonen marssitti peräti 15 edelliskevään mestaria. Yhtä monta heitä oli mukana kevään 2012 MM-kisoissa, tosin nimet marraskuulta vaihtuivat joiltakin osin.
Jotenkin on sellainen kutina, että taistelussa ensi kevään kisalipuista pelkkä NHL-status ei paljon paina. Maailmanmestaruus, yhteinen valtavan suuri voittamisen kokemus on kovempi valtti.
Povaan, että 10/13 Karjala-turnaukseen valituista mestarileijonista matkustaa myös ensi toukokuussa Zürichiin.
