Kolme poimintaa: Kärkikamppailu kiskotaan Helsingissä, mutta onko KooKoolla mitään saumaa Oulussa?

Urheilu.com perkaa liigakierroksen kolme mielenkiintoisinta kamppailua. Tällä kertaa katseet kohdistetaan Helsinkiin, Ouluun ja Lahteen.

HIFK - Ilves

Kierroksen kärkikamppailu tahkotaan Nordenskiöldinkadulla, kun yhteen ottavat tiistain kierroksella sarjakolmoseksi noussut HIFK sekä viidentenä majaileva Ilves. Stadilaisryhmä on tehnyt vaisuhkon startin jälkeen väkevää nousua ja voittanut 14 ottelua edellisen 18 kierroksen aikana.

Helsingin jäähallin muun käytön vuoksi HIFK:n otteluohjelmassa on ajoittain melkoisia erikoisuuksia. Lokakuun lopulla joukkue kiskoi neljän vierasottelun putken, kun tämän illan kamppailu puolestaan on viides kotiottelu kuuden kierroksen sisään.

Mainitun 18 ottelun kuntopuntarissa HIFK on kerännyt kolmanneksi eniten pisteitä, 40. Piikkipaikkaa pitää Kärpät 47 pisteellä ja kakkosena on Ilves 41 pisteellä. Taustalla on varmasti muutakin, mutta Karri Kiven vaihtuminen Jouko Myrrään näyttää tehneen ihmeitä tupsukorville.

Otteluohjelman osalta erikoista on sekin, että vaikka kierroksia on joukkueesta riippuen takana 26-27, kohtaavat HIFK ja Ilves liigaottelussa vasta ensimmäisen kerran tällä kaudella. Tilastoista löytyy elokuun 10. päivänä pelattu harjoitusottelu, jonka Ilves vei 6-4. Sen jälkeen on kuitenkin tapahtunut paljon kummallekin joukkueelle.

HIFK on suosikki, etenkin kun Arttu Ruotsalaisen poissaolo puraisee ison palan Ilveksen hyökkäyspelistä. Maalivahti Lukas Dostal on paljon vartijana.

Kärpät - KooKoo

KooKoo esitti hurjan nousun tiistaina kotihallissaan. Kaksi erää kamppailu oli melkoisen kävelyvauhtinen, mutta pontevampi kävelijöistä oli JYP.

Se johti vielä vajaan 48 minuutin kohdalla 2-0, mutta sitten alkoi tapahtua. Varjojen mailla alkuun vaeltanut tuore tshekkivahvistus Libor Sulak takoi komean 2-1 -kavennuksen ja sytytti joukkueen. Vajaat kymmenen minuuttia myöhemmin konkari Juha-Pekka Haataja tuuletti jo voittomaaliksi jäänyttä 3-2 -osumaa.

KooKoolla oli alla pari tappiota, joten voitto lohkesi kreivin aikaan. Eri asia toki on, mihin tiistain sytyt riittävät Oulussa. Kärpät on kaapinut 12 kotiottelustaan kasaan 33 pistettä 36 mahdollisesta. Pisteittä se ei ole jäänyt kertaakaan, ainoa tappio tuli lokakuussa Tapparaa vastaan voittomaalikisan jälkeen.

Maaliero on häkellyttävä 44-15. Peräti kahdeksassa ottelussa vastustaja on pystynyt tekemään korkeintaan yhden maalin. Suosikista ei siis ole minkäänlaista epäselvyyttä. Joskus Kärpätkin sen kotiottelunsa häviää, mutta tuskin kuitenkaan tänään.

Pelicans - JYP

Tiistaina KooKoota vastaan romahtanut JYP on pelannut kolme neljästä edellisestä ottelusta vieraissa ja hävinnyt ne kaikki. Taannoinen kärkivääntö Kärppiä vastaan oli kelvollinen esitys, vastustaja vain oli parempi. Mutta KooKoo-tappion ohella hurrikaaniryhmä saa katsella syvälle peiliin myös viime perjantain KalPa-tappion osalta. Suurin syy näiden otteluiden häviämiseen löytyy sieltä.

Vierastahkoamisen välissä JYP toki voitti kotonaan KalPan tuplapelin jälkimmäisessä osassa ihan napakalla esityksellä, mutta marraskuun tasaisen tappava jyskyttäminen loistaa nyt poissaolollaan. Lahdessa olisi kuitenkin erinomainen jämäköitymisen paikka.

Pelicansin tilanne kun on sanalla sanoen murheellinen. Pääomistaja-apuvalmentaja Pasi Nurminen otti loparit lokakuussa "liekin hiipumisen" vuoksi. Viime lauantaina päävalmentaja Ville Nieminen sai kenkää. Tappioita on nyt viisi peräkkäin, joista kaksi viimeisintä uuden päävalmentajan Jesse Wellingin alaisuudessa.

Kiekko-Vantaan päävalmentajan paikalta potkut saanut Welling liittyi Pelicansin valmennukseen kun Nurminen lähti. Reilua kuukautta myöhemmin hän on jo päävastuussa. Mastokaupungissa on siis käynnissä melkoinen sirkus.

Pelicans aloitti kauden pirteästi ja haali viiden ensimmäisen kierroksen aikana 12 pistettä. Sitten pussinokka alkoi hiljalleen sukeltaa. 15 edellisen kierroksen aikana joukkue on ottanut vain neljä voittoa: TPS:sta, Sportista, KooKoosta (ja.) ja Jukureista. Muilta ei ole irronnut pistettäkään.

Vertailujaksolla Pelicansia heikommin on suoriutunut vain sarjajumbo Sport. JYP on ilman muuta suosikki, mutta tiistain kaltaisella loppuneppailulla tuskin Lahdestakaan pisteitä heltiää.

Liigakierros 5.12. (klo 18.30)

HIFK - Ilves
HPK - TPS
Kärpät - KooKoo
Pelicans - JYP
SaiPa - Lukko
Sport - Tappara
Ässät - Jukurit
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.