Alussa oli suo, kuokka ja Anssi - nyt käynnissä on jatkuva urheiluoikeuksien isojako

Alussa oli suo, kuokka ja Anssi. Siis Kukkonen tietenkin, yksi suomalaisen tv-urheilun historian legendaarisimpia ääniä. Urheilulähetykset välitti Yle niin televisiossa kuin radiossakin. Itse asiassa ajanlaskussa edettiin 1980-luvun puoliväliin saakka ennen kuin joku muu kuin Yleisradion selostaja/toimittaja selosti suorassa lähetyksessä urheilua.

Alkoi paikallisradioiden kulta-aika. JP Jalon, Juha Lindgrenin ja Kari Tynin kaltaiset pioneerit melskasivat SM-liigahallien selostamoissa omien joukkueidensa väriä tunnustaen. Kolmoskanava alkoi näyttää satunnaisia kiekkomatseja myös. Kaapeli- ja sateellittitalouksiin ilmestyi tänä vuonna kolmekymppisiään juhliva Eurosport.

1990-luvun alussa TV2:sta katosi liki ikiaikainen instituutio. Valioliigaksi muuttuneen Englannin liigan ykkösdivisioonan ottelut katosivat maksukanaville eivätkä ole sen koommin takaisin tulleet. Moni sormi livahti suuhun. Mitä kummaa nyt tehdään lauantaina kello 17 saunan lämpiämistä odotellessa? Kun minähän en tv:n katselusta maksa!

Vuosituhannen alkupuolella monen (krapulaisen) sunnuntai-iltapäivän ratto Formula 1 muuttui sekin maksulliseksi. Niin teki myös SM-liiga. Yhdestä viikottaisesta tv-pelistä siirryttiin ensin 3-4:ään, kohta televisioitiin joka ikinen ottelu. Nykyään se, että jokaisen liigajoukkueen jokaisen ottelun saa näkymään kotisohvalle on itsestäänselvyys.

Niin on myös palvelun maksullisuus.

Hiihtoa diilaamaan?

Mutta herran pieksut! Maastohiihtokin otti ja karkasi Maikkarin maksulliselle puolelle takavuosina. Sitten Yle nappasi sen takaisin, menettääkseen sivakoinnin jälleen. MM-jääkiekon koti Pöllölaakso on ollut jo seitsemän vuotta. Kansallisesti tärkeiden urheilutapahtumien välittämistä koskeva EU-asetus pakottaa näyttämään leijonien pelit ja ratkaisuottelut vapailla kanavilla. Asetus koskee montaa muutakin urheilutapahtumaa.
Maailmancupeja ja muita sarjamuotoisia kilpailuja se ei koske - ja hyvä niin.

Discovery nappasi taannoin olympialaisten oikeudet. Jättiläismäinen tv-konsortio on tehnyt siltä osin hyvää yhteistyötä Ylen kanssa ja tekee jatkossakin. Monelle suomalaiselle kesäolympialaisten lippulaiva on yleisurheilu. Sen - ja toki paljon muutakin - Yle lähettää ensi kesänä Tokiosta kanavillaan.

Niin, ne hiihtolajit. Niiden oikeudet maailmancupeja ja MM-kisoja myöten vuosina 2021-26 ovat muun muassa Viasatia ja Viaplayta pyörittävän Nordic Entertainment Groupin hallussa. Niin kauan kuin MM-hiihtoja on Suomessa televisioitu, ne ovat aina näkyneet Ylen kanavilta. Oberstrdorfissa 2021 eivät enää näy. Se on kulttuurishokki monelle. Tai no, onhan se mahdollista, että NENT diilaa ainakin osan hiihto-oikeuksistaan eteen päin, vaikkapa Ylelle, jos hinta on sopiva.

Kiekkoa siellä, kiekkoa täällä

Tänään torstaina NENT kertoi tehneensä sopimuksen MM-jääkiekosta vuosiksi 2024-28. Samaan pakettiin kuuluu myös CHL. MTV siis menettää nykyiset lätkätuotteensa kauden 2022-23 jälkeen. Kiekkodiili on samankaltainen kuin hiihdoissa, se kattaa samalla paperilla kaikkien Pohjoismaiden oikeudet. Tähän suuntaan oikeuskauppa on menossa. Ne myydään isommissa nipuissa isommalle alueelle. Se tarkoittanee sitä, että ainakaan yksinään suomalaisten toimijoiden kynnet eivät enää näissä skaboissa pidä.

Tai siis ne eivät edes pääsee tarraamaan kiinni. Hiihdoissa ja MM-jääkiekossa myyjällä ei ollut edes halukkuutta neuvotella maakohtaisista oikeuksista, vaan ne haluttiin myydä sellaiselle toimijalle, joka ostaa oikeudet kaikkiin Pohjoismaihin. Luonnollisesti yli 20 miljoonan ihmisen alue on kiinnostavampi kuin yksittäinen pieni Suomi.

Jääkiekon miesten MM-kisoja lukuun ottamatta maajoukkuejääkiekko on kaudesta 2020-21 Discoveryn (Suomessa mm. TV5, Eurosport) hallussa. Kuusivuotinen sopimus kattaa EHT-turnaukset ja naisten sekä nuorten MM-kisat.

Mitä MTV:n jääkiekkoihin tulee, niin ei Pöllölaaksossa tarvinne paniikkinappulaa painaa. Jos ja kun Telian ostotarjous kanavasta hyväksytään, niin se takaa lajin näkymisen MTV:lla jatkossakin. Sub näyttää parhaillaan SM-liigaa joka toinen perjantai ja Telian liigasopimus on voimassa kevääseen 2024. Jos ja kun sopimuksen hinta pysyy rajussa yläkantissa - tällä hetkellä 23 miljoonaa euroa kautta kohden - on mahdollista, ettei tässä huutokaupassa ole tuolloin muita osallistujia.

Epilogi

Jos - tai kun - tästä sepustuksesta unohtui lajeja, sarjoja, kisoja ja lähetysoikeuksien haltijoita, niin pahoittelen. Edes pitkäaikaisella urheilumedian ammattilaisella ei pysy päässä, missä mitkäkin oikeudet milloinkin majailevat, enkä ihan kaikkea faktaa laiskuuttani jaksanut tähän ryhtyä kaivamaan.

Pomminvarmaa on kuitenkin se, että aika entinen ei koskaan enää  palaa. Kotisohvien urheiluhullut joutuvat jatkossakin suunnistamaan eri yhtiöiden maksullisten tv- ja striimauspalveluiden viidakossa, jossa mikään ei ole ikuista ja käynnissä on jatkuva isojako.

Tällä tavalla bisnes pyörii - ja hyvä niin.
 

Gdpr Image

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi

Painamalla mitä tahansa linkkiä sivustollamme, annat hyväksyntäsi evästeiden käytölle.